Timor Est Dili Liquica Travel Roads for Two roadsfortwo

Timor Express: Tie Kupangiin

Seuraavaksi lukemanne tarina on tarkka selvitys kuinka onnistuimme vain kahdessakymmenessä tunnissa kulkemaan yli kolme neljäsosaa Timorin saaresta. Lähtöpaikkana pikkuruinen Liquican kylä Itä-Timorissa, välissä 380 kilometriä ja määränpäänä kiihkeä, uneton indonesialainen merenrantakaupunki Kupang. Vanhassa ja helpossa Euroopassa 380 kilometriä vastaavat helppoa pientä autoajelua, mutta täällä, East Nusa Tenggaran provinssin (lue: saariston) itäisemmällä saarella (lue: melkein maailman toisella puolella) 380 kilometriä voi tarkoittaa jotain hyvin muuta. Aivan varmasti matkaan sisältyy paljon hymyileviä ja hampaattomia kasvoja, lukuisia kulkuneuvoja, jännitystä, naurua, suuttumusta, hikeä ja tunnet olevasi harvinaisen elossa.

Mutta puretaan asiat järjestyksessä. Alkuperäinen suunnitelmamme oli jäädä Diliin neljäksi päivää hankkiaksemme viisumin Indonesiaan rajan ylitystä varten. Saimme kuitenkin oppia, että tämä käytäntö ei ollut enää tarpeen.

ILMOITUS: Alle vuosi sitten kaikki EU-kansalaiset voivat tulla ja mennä Indonesian ja Itä-Timorin välillä vapaasti ja ilmaiseksi. Riittää saapua rajalle passi kädessä, täyttää muutama paperi, pari leimaa ja homma on siinä. Kirjoittakaa siis tämä tieto jonnekin ylös, jos aiotte tähän hulluuteen lähteä ja mainitkaa asiasta myös brittitutuillenne: tästäkin lystistä he jäävät paitsi. ILMOITUS PÄÄTTYY

Kun tämä tieto lisätään siihen, että Dilin hostellimme muistutti enemmän maanpäällistä viemäriä ja maksoikin vielä kohtuuttoman paljon, suuntasimme Liquicaan kolmenkymmen kilometrin päähän pääkaupungista. Samalla summalla olimme löytäneet pienen leirintäalueen telttoineen upean meren rannalla. Meidän päätelmien mukaan kyseessä täytyi olla entinen sotilastukikohta, sillä netistä olimme lukeneet telttojen nimet, joita usein näkee vain sotaelokuvissa. Meidän teltta oli pikkuinen Bravo, naapurissa olivat Charlie, Delta ja Tango. Päätelmämme saivat vahvistusta kun saavuimme paikalle ja näimme korkeat vanhat muurit alueen ympärillä. Aseistetut vartijat vahtivat telttojamme ympäri vuorokauden. Siinä sitä sitten vuorotellen ihmeteltiin kaunista merta ja sotilaiden hommia. Teltta ja kaikki tämä 30 dollaria päivältä. Tervetuloa Timoriin.

Timor Est Dili Liquica Travel Roads for Two roadsfortwo

Vietettyämme muutamia päiviä Liquisassa päädyimme, armeijamaailmassa pysyäksemme, strategisesti vetäytyä Indonesian puolelle. Olimme saaneet pienen maistiaisen Itä-Timoria ja se riitti tälle kertaa ja oli aika jatkaa matkaa. Käytännössä tämä tarkoitti, että yrittäisimme löytää paikallisen bussin kello neljä aamulla suuntana rajanylitysalue. Bussista saimme kuulla yhdistämällä noin kahdentuhannen eri ihmisen arviot, siirtämällä ne graafikkoon ja etsimällä summamutikassa jonkinlaisen keskiarvon. Tämä oli meidän matkamme virallinen lähtöpiste.

Matkapäiväkirja, 27. elokuuta 2016

Klo 3.15 Herätyskello soi. Reput on jo pakattu valmiiksi. Hampaiden pesu ja sitten ulos, sillä emme halua myöhästyä bussista.
Klo 3.25 Poistumme leirintäalueelta rantaa pitkin. Vartijat ovat lukinneet uloskäynnit eikä heitä näy missään. Ei hätää, olemme täydellisesti aikataulussa.
Klo 3.30 Tajuamme, että tie joka kulkee leirintäalueelta pääkadulle on öisin pilkkopimeä ja puolivillien koirien valtakuntaa. Tajuamme myös, että olemme todella hyvässä kunnossa, sillä juoksemme huutaen ja tömistellen parin kilometrin matkan varmasti alla Olympialaisten karsinta-ajan.
Klo 3.32 Saavuttuamme päätielle huomaamme, ettei mitään pysäkkiä ole.
Klo 3.35 Kovaääninen portugalilainen pop-musiikki saa meidät hetkeksi luulemaan, että mikrolet saapuu. Todellisuudessa musiikki tulee läheisistä juhlista.
Klo 3.50 Imppu on kuulevinaan ison auton lähestyvän, tuleekohan bussi etuajassa?
Klo 4.00 Ei hätää, aikataulussakin käy.
Klo 4.15 Kaksi poikaa poistuu läheisistä juhlista. Onnistumme käsien avulla kommunikoimaan keskenämme. Näyttää tosiaan siltä, että bussi on oikeasti olemassa, mutta se kulkee päinvastaiseen suuntaan. Alamme epäillä meidän graafisen tilaston tieteellisyyttä.
Klo 4.25 Juhlista poistuu kymmenkunta poikaa joita kiinnostamme suunnattomasti ja he pysähtyvät tarkkailemaan meitä. Yritämme kommunikoida, mutta ilman suuria onnistumisia. Pojat asettuvat rinkiin ympärillemme ja aloittavat näyttämään heidän räppäystaitojaan. Imppua alkaa kaduttaa, että halusi nuorena rokkariksi eikä pelottomaksi ja lihaksikkaaksi sotilaaksi.
Klo 4.30 Kahden freestyle-esityksen välissä näemme kaukaa lähestyvät auton valot. Bussi! Olemme turvassa!
Klo 4.31 Bussi ohittaa meidät pysähtymättä, todennäköisesti koska liian täynnä. Tunne on se kun tulet ensimmäisen kerran jätetyksi.
Klo 4.35 Kysymysmerkit kasvavat entistä suuremmiksi, kuten myös tahto palata vartioiden viereen nukkumaan.
Klo 4.45 Toiset valot! Kupang, täältä me tullaan!
Klo 4.46 Vilkaisemattakaan meitä bussi ohittaa meidät ja suuntakin näytti vielä oikealta.
Klo 4.53 Ymmärrämme, että pojilla olisi meille paljon sanottavaa, mutta pimeys, väsymys ja pelko estävät meitä löytämästä yhteistä säveltä.
Klo 4.55 Onnistumme vaihtamaan pari sanaa yhden ryhmän pojista kanssa. Ymmärrämme, että me ollaan “ok” ja heille on “ok”, että ollaan täällä. Olemme siis onnekkaita.
Klo 5.00 Taas valot. Imppu, taskulamppu kädessä asettuu keskelle tietä seuranaan tusina teini-ikäistä räppäriä. Nyt pitää vaan toivoa, että bussi pysähtyy.
Klo 5.01 Se pysähtyy. Bussi meidän edessämme näyttää maailman ihmeellisemmältä asialta. Hieman jännitämme, että kohta se karkaa ja jostain pimeydestä nousee esiin piilokameran kuvaaja. Mutta räppärit piirittävät bussin siihen asti, että saamme tilaa nousta. Kiitos teille! Vaikka tahtomattanne pelotitte meitä, oli teidän apu korvaamaton.
Klo 5.10 Bussi lähtee liikkeelle. Tai ei tämä ole bussi vaan jonkinlainen hieman isompi mikrolet. Megalet. Ihmiset istuvat toistensa päällä. Eeppis löytää tilaa kassien alta, Imppu avoimen oven portaalta. Pieni poika nukahtaa suorilla Impun syliin, niinpä Imppu toisella kädellä pitää kiinni pojasta, ettei hän tipahtaisi maahan ja toisella pitää kiinni bussin sisältä ettei itse lentäisi pihalle. Tiedossa rentouttava matka näköjään.

Timor Est Dili Liquica Travel Roads for Two roadsfortwo

Klo 5.11 Jos jo aikaisemmin vaikutti mahdottomalta nukkua niin nyt sitäkin vähemmän. Kuski vääntää järkyttävän isot kaiuttimet täysille ja antaa musiikin kuulua. Yksi näistä kaiuttimista on Impun selässä kiinni.
Klo 5.45 Matka etenee. Ulkona on pimeää ja tie on useasta kohdasta rikki. Kaikki muut näyttävät rennoilta joten koitamme matkia heitä.
Klo 6.30 Auringonnousu yllättää. Ulkona on silmiä särkevän kaunista. Pieni poikakin on herännyt ja tajunnut, että emme ole timorilaisia. Juuri nyt hän ihmettelee kuvia Suomesta, joita löysi Impun puhelimesta. Imppu joutuu edelleen pitämään pojasta kiinni, ettei hän kaatuisi pihalle.
Klo 7.00 Eeppis huomaa, että viereinen mies puhuu siedettävää englantia. Kysymme, miten rajalle pääsee. Kuulemme, että bussi on matkalla Malianaan, mutta voimme jäädä pois Batugadessa suht lähellä rajaa. Mies kertoo, että hänenkin pitää mennä Indonesiaan. Tarvitsetteko apua? Kyllä, kiitos!
Klo 7.50 Jäämme pois Batugadessa. Luut on rikki, mutta fiilis hyvä. Saamme kuulla, että rajalle on matkaa, joten saamme kyydit kylän miehiltä skootterin selässä. Dollarilla pääsee rajalle asti, sinne siis.
Klo 7.58 Rajanylityspiste on edessämme. Uskomatonta. Olemme pelkkää hymyä. Ylityspaikka avautuu kello kahdeksan, olemme siis täydellisesti aikataulussa.
Klo 8.00 Saamme selville, että maiden välillä on tunnin aikaero. Siis tässä missä me seisomme kello on kahdeksan, mutta tuossa vieressä se on vasta seitsemän eli raja aukeaa vasta tunnin kuluttua. Nokoset maistuisivat, mutta kaikkialla on vain kivikkoa.
Klo 8.28 Mies lähestyy meitä. Nopeasti hän näyttää kulkurilta, hampaita on vain muutama ja vaatteet vähän niin ja näin. Mies tervehtii täydellisellä englannilla ja kysyy, miksi ihmeessä olemme täällä. Keskustelun myötä käy ilmi, että miehellä on enemmän akateemisia titteleitä kuin meidän perheellä yhteensä ja ne kaikki hankittu ulkomailta. Tällä hetkellä mies on töissä Maatalousministeriössä Itä-Timorissa. On todella mielenkiintoista keskustella yhdessä Timorista ja sen tulevaisuudesta.
Klo 8.00 (taas) Portit avataan ja me, kaksi uutta ystäväämme ja muutamia muita timorilaisia suuntaamme idän toimistorakennuksen eteen.
Klo 8.20 Useiden leimojen ja parin paperipinon jälkeen suuntaamme kohti ei kenenkään- maata. Tai tätä maata hallitsee kyllä satapäinen vuohilauma.
Klo 8.30 Vuohimaa takana ja edessä häämöttää mahtipontinen Indonesian tulli. Melusta, poltetun roskan hajusta ja laittomien taksikuskien kilpailusta emme voi kuin olla varmoja maasta.
Klo 8.58 Lomamatka. Ei tullattavaa. Totta kai voit avata laukun. Tässä dollari siitä kun täytit lomakkeen indonesiaksi puolestani. Voinko käyttää vessaa? Ei, ei ole huumeita tai aseita. Ei, ei edelleenkään. Olemme matkalla Kupangiin, mitenkähän sinne pääsee?

Timor Est Dili Liquica Travel Roads for Two roadsfortwo

Klo 9.15 Peput indonesialaisessa mikroletissa. Tai täällä puolella niitä kutsutaan bemoksi. Erona on vain musiikkityyli: nyt soi dance tai dubstep. Muuten ihan samanlaisia mukaanlukien Jeesuksen ja Marian kuvat kullattuine yksityiskohtineen. Sanomme heippa kavereillemme ja olemme taas yksin.
Klo 9.20 Saamme selville, että olemme matkalla Atambuaan. Emme vieläkään käsitä, miten olemme selvinneet tänne asti.
Klo 9.40 Saavumme Atambuaan ja näyttää että kaupunki on rakennettu silmät kiinni viskellen outoja taloja vähän sinne ja tänne. Kuulemme, että kaupungissa on jopa lentokenttä.
Klo 9.55 Meidät heitetään hotellin eteen. Seinässä on kyltti “Timor Travel”. Lähtöjä ei taida olla kovin usein jos hotellillekin on tarvetta.
Klo 10.15 Mikä tuuri! Se ainut bussi lähtee kolmen tunnin kuluttua ja siinä on vielä tilaa meille! Ei tarvetta siis hotellille.
Klo 11.00 Noin kaksitoista ihmistä on pysäyttänyt meidät ottaaksen kuvan Eeppiksen kanssa.
Klo 11.16 Poika skootterin kanssa pysähtyy meidän viereen. Valmistaudumme poseeraamaan, mutta hän puhuukin englantia. Poika kysyy, voimme jutella hänen kanssaan, sillä hän haluaisi parantaa kielitaitoaan. No, jutellaan. Lopussa kysymme vinkkiä, missä kylässä voisi syödä ja poika osoittaa toria. Sinne siis. Kuumuus alkaa olla sietämätöntä.
Klo 11.30 Tori on kiva, mutta haisee todella pahalle. Imppu ostaa mysteerisiä pullia, jotka lupaavat vatsatautia. Imppu koittaa uskoa, että kuumuus tappaa bakteerit, vaikka tietää hyvin, että ei asiat ihan niin helppoja ole.
Klo 11.40 Poistumme torilta ja tapaamme taas saman pojan. Poika kertoo, että hän haluaisi muuttaa Australiaan opiskelemaan ja kysyy voimmeko oikolukea hänen gradunsa, joka pitää liittää hakemukseen. Lupaamme voida yrittää auttaa ja sovimme tapaavamme pian uudestaaan.
Klo 11.50 Eeppis löytää pienen warung-ravintolan, jossa ruoka näyttää tuoreelta ja gluteenittomalta. Parempi syödä nyt, sillä koskaan ei tiedä, milloin seuraavan kerran siihen on mahdollisuus.
Klo 12.10 Saavumme odotushuoneeseen bussiasemalle. Odotushuone on yksi sohva varjossa ulkona pysäkin vieressä. Odotamme poikaa ja bussia.
Klo 12.40 Ilma on pysähtynyt. Kuuma. Mikään ei liiku.
Klo 12.50 Imppu käy vessassa.
Klo 12.51 Imppu kuulee huutoa pihalta ja juoksee ulos vessasta. Juokse, bussi ei suostu odottomaan, Eeppis huutaa jo bussin sisältä. Imppu juoksee bussin kiinni. Olemme etuajassa liikkeellä. Tilanne vaikuttaa taas joltain pilaohjelmalta.
Klo 12.52 Bussissa ja kuski kaahaa ylinopeutta. Toivottavasti poika on odota meitä kauaa ja että joku toinen auttaisi häntä hakemuksen kanssa.
Klo 12.55 Bussi pysähtyy aikaisemman warung-ravintolan eteen ja kaikki poistuvat bussista syömäään. Imppu alkaa etsiä bussin tuolien välistä piilokameraa.
Klo 13.00 Mekin istumme sisälle katsomaan kun kaikki tilaavat pitkiä listoja ruokia kaikessa rauhassa. Emme ymmärrä tätä logiikkaa, emme välillä sitten ollenkaan.
Klo 13.40 Kaikki nousevat ylös ja juoksevat bussiin. Me perässä ja kuski koittaa jo startata kun olemme vasta nousemassa. Alle minuutissa nopeus on yli sata kilometriä tunnissa.
Klo 13.45 Kuski yrittää kuroa myöhästymistä umpeen riskeeraamalla kaikkien tielläkulkijoiden hengen. Onnistumatta. Pikku kolareita hän kyllä onnistuu ajamaan.
Klo 13.50 Opimme, että matka kestää kuusi tuntia (siis ainakin kahdeksan) ja pysähdymme Kefamenanussa ja Soessa. Viimeisen jälkeen meitä ei saa kukaan ulos bussista edes uhkailemalla.
Klo 14.00 Vihdoin hieman lepoa. Vuoristomaisemat ovat kauniit ja saamme nähdä ihan erilaisen Timorin.
Klo 14.30 Imppu kuuntelee Wilcon Sky Blue Skyta ja Eeppis nukkuu. Indonesia ikkunassa ja kaikki tuntuu taas ihanalta.
Klo 15.30 Pysähdys Kefamenanussa, myöhässä aikataulusta jo nyt.
Klo 15.31 Äkkistartti, mutta tällä kertaa meitä ei huiputeta.
Klo 15.32 Kuski muistaa, että autossa on radio eikä unohda sitä loppumatkaksi. Inhoamme tätä hetkeä.
Klo 17.20 Pysähdys Soessa. Vaikuttaa ihan kivalta paikalta. Ilma on viileämpää. Imppu inspiroituu ostamaan sipsipussin ettei söisi tuolien pehmusteita.
Klo 17.21 Kuskin hauska vitsi ja Imppu juoksee taas bussin perässä. Hah hah hah.

Timor Est Dili Liquica Travel Roads for Two roadsfortwo

Klo 17.40 Pääsemme läntisimmän vuoren huipulle juuri ehtiäksemme nähdä yhden elämämme kauneimmista auringonlaskuista.
Klo 19.00 Ei näy mitään.
Klo 20.00 Kupang lähestyy. Liikenne lisääntyy, taloja ja meteliä.
Klo 20.30 Bussi pysähtyy. Näyttää, että keskusta ei ole lähimaillakaan. Olemme jossain bussivarikolla. Kysymme kuskilta, miten pääsemme Lavalon hostelliin. Ymmärrämme, että hän vie.
Klo 20.40 Nousemme taas kaikki bussiin ja kuski lähtee tiputtelemaan meitä ympäri kaupunkia. Toistelemme “Lavalon” kuin kaksi papukaijaa takapenkiltä.
Klo 21.00 Saavumme Lavaloniin rantatielle. Omistaja, Edwin, ei ole mailla halmeilla. Koitamme soittaa.
Klo 21.05 Edwin saapuu. Hän hoipertelee. Muistamme, että on lauantai-ilta ja laskemme yhteen yksi plus yksi. Kysymme, onko tilaa. On. Kaksi sänkyä 140 000 ja kahden hengen oma huone 160 000. Villiinnymme ja päätämme maksaa 1 e 40 senttiä enemmän omasta huoneesta.
Klo 21.10 Salamana Edwin siirtyy siivoamaaan huonetta ja hetken kuluttua kutsuu meidät sisään. Huone, sänky ja kylpyhuone on putipuhtaat ja kauniit. Kaikkialla tuoksuu hyvälle. Nolottaa, sillä hetken jo epäilimme. Kiitämme ja nukahdamme reppuinemme sänkyyn.
Klo 9.30, sunnuntai 28. elokuuta 2016. Heräämme haisevina, mutta levänneinä ja onnellisina, että voimme aloittaa taas uuden sivun matkassamme.

Viihdyimme Lavalonissa monen monta yötä. Edwin, erikoisesta ensivaikutelmasta huolimatta, oli huippu isäntä ja uskomaton tietopankki (Lonely Planet siteraa häntä virallisena turisti-infona). Saimme viettää monia ihania hetkiä Lavalonissa, mutta se onkin jo toinen tarina.
Jos tämän tekstin lukeminen tuntui sinusta liian pitkältä niin tässä vielä viimeinen vinkki: älä ikinä yritä matkustaa Liquicasta Kupangiin timorilaisella joukkoliikenteellä!

3 pensieri riguardo “Timor Express: Tie Kupangiin

Leave a sketch!